Pakkasraja -15 ?

Muistan kun aikoinaan ala-asteella oli pakkasraja. -15 astetta ja sai jäädä välitunniksi sisälle. Se oli siistiä. Tosin kävelin kuitenkin koulumatkat, paitsi kun pääsin naapurin pojan isän Ladan kyytiin. Naapurinpoika kun pääsi aika usein auton kyydillä. Ladalla ei ollut pakkasrajaa, se oli aina lämmin.

Koulumatkallani ei ollut pakkasrajaa

 Miksi nyt lähden tästä vuodenajasta paatostamaan, on se, että tajusin juuri kiukuttelevani kylmästä ja lumesta ja talvesta yleensä. Olen palellut viimepäivinä, eikä mikään oikein tunnu maistuvan. Kaukakorven päämajan lumityöt ja puunkantamiset ja takkojen lämmittämiset tuntuvat ylivoimaisilta.

   Ulkona paukkuu pakkanen ja mitä tekee -T-? Haluaa hiihtämään. Kun minä valittelen kylmyyttä tämä vastaa kirkkain silmin että ulkona pärjää kun pukeutuu oikein. (näsäviisas ja ylimielinen vanhempiaan kunnioittamaton kakara???)

Kerran vuodessa se talvi on tullut... AINA!

Kouluissa siis on pakkasrajoja koulukohtaisesti. Ja välituntien sisällä viettämiseen ja ulkoliikuntaan vielä yleensä erikseen.

  Päiväkodeissa on helpompaa jäädä sisälle, kuin patistaa mukuloita paukkupakkaseen.

Pakkasrajaa rakennustyömailla ei oikeasti TES:n mukaan taida olla, mutta työmaakohtaisesti / työn mukaan se sovitaan -20 asteen tietämille. Ehkäpä niin, että me etelänpellet kohmetumme kuin dieselin talvilaatu, kun pakkasta on -15 ja lapin kurujen kulkijat korkeintaan niistävät hiukan useammin vaikka pakkasta on yli kaksikymmentä.

Urheilussa rajoja on aseteltu miltei joka talvilajiin, ainakin suositukseksi ja ohjeistukseksi. Lenkille lähdön saa hyvällä omallatuonnolla sivuuttaa paukkupakkasilla. Ei tee keuhkoille hyvää rasittaa niitä ainakaan maksimirääkillä. Samahan koskee vaikka hevosia raveissa. Pakkasraja raveissa on radan sijaintiin perustuva, eli se on rannikolla pienempi kuin sisämaassa.

Raveissa pakkasrajat on määritelty, entä vanha kunnon työjuhta?

Lumessa riemuilu on niin kivaa ettei ehdi palella

Jos siis minä kiukuttelen kylmästä ja lumesta, olisiko minulla silloin oma pakkasraja? Olisiko -15 sopiva raja? Ehkä kuitenkin mennään tapauskohtaisesti. Treenien välissä / jälkeen ei ilmeisesti kannata hikisenä jäähdytellä  kamoja kuivaksi jos on pakkasta esim -10 astetta. Toisaalta hiihtolenkille voi lähteä -15 pakkasilla, ainakin kun kuuntelee tulevan nykynuorison -T-n ohjeistusta oikeasta pukeutumisesta. Saunan terassilla voi vilvoitella vaikka pakkasta olisi -30. Olisikohan tässä taasen yksi sellainen maalaisjärki juttu??? 

  En aio edes ottaa kantaa joissain kylpylöissä olevista pakkashuoneista joissa "pakkasraja" on -110 astetta. 

Jos on kylmä, pukeudu tilanteen vaatimalla tavalla. Mene lämmittelemään. Juo kuumaa kaakaota. Siirrä tapahtumaa. Nauti kylmästä vuodenajastamme, ainakin sen verran, että voit sitten valitella kuinka kylmä on.

  Ei mennä kuin puoli vuotta eteen päin, niin itsekukin valittelee jatkuvaa kuumuutta... miksei ollenkaan sada. Ei jaksaisi tehdä mitään kun on aina niin kuuma! Toisaalta helleraja kuulostaa nyt kiehtovammalta sanalta, kuin pakkasraja.

"Ulkona pärjää kun pukeutuu oikein!" : -T-

PAKKASRAJAT:

- 4°        Kissa tahtoo samaan sänkyyn.
-10°       Aika suunnitella lomaa Afrikassa. Lappalaiset menevät uimaan.
-12°       Niin kylmä, ettei edes sada lunta.
-15°       Ranskalaiset autot eivät käynnisty.

-18°       Helsingin talonomistajat panevat lämmön päälle.
-20°       Hengitys muuttu kuuluvaksi.
-22°       Amerikkalaiset autot eivät käynnisty. Ei tarkene luistella.
-23°       Poliitikot alkavat surra asunnottomien kohtaloa.
-24°       Japanilaiset autot eivät käynnisty.
-26°       Hengitystä voi leikata iglun rakennusaineiksi
-29°       Kissa tahtoo samaan pyjamaan.
-30°       Saksalaiset autot eivät käynisty. Lappalainen kiroaa, potkaisee renkaaseen ja lähtee käynnistämään Ladaa.
-31°        Ei tarkene suudella, huulet jäätyisi yhteeen. Lapin jalkapallojoukkue alkaa harjoitella kevätkautta varten.
-35°        Aika suunnitella kahden viikon kuumaa kylpyä. Lappalaiset lapioivat lunta katolta.
-39°        Elohopea jäätyy. Ei tarkene ajatella. Lappalaiset panevat paidan ylimmänkin napin kiinni.
-40°        Auto tahtoo samaan sänkyyn. Lappalaiset panevat villapaidan päälle.
-45°        Lappalaiset sulkevat kylpyhuoneen sisäikkunan.
-50°        Merileijonat lähtevät Grönlannista. Lappalaiset vaihtavat sormikkaat rukkasiin.
-70°        Jääkarhut lähtevät Pohjoisnavalta. Lapin yliopistolla vietetään urheiluiltapäivää.
-75°        Joulupukki lähtee Napapiiriltä. Lappalaiset laskevat lakin korvaläpät alas.
-250°      Alkoholi jäätyy. Lappalainen suuttuu.
-268°      Helium muuttuu nestemäiseksi.
-270°      Helvetti jäätyy.
-273,15° Absoluuttinen nollapiste. Kaikki alkeishiukkasten liike lakkaa. Lappalaisetkin myöntävät, että jo vain alkhaa olla vähän vilphoista, pisthäppä kuithennii koshu ni met voimma imeskhellä niitä sitte.

Taikausko, sallittu doping urheilusuorituksiin...?

Kaikkihan me olemme ainakin kuullut tarinoita urheilijoiden rituaaleista ennen pelejä. Ilmeisesti me maalivahdit olemme taikauskoisimpia kaikista (en tiedä onko näin) ja voin pienellä virneellä myöntää olevani ainakin hiukan... ja omaavani joitain pregame-maneereita.

mahdatkohan pitää minua ihan pöljänä jos teen tässä nyt pientä listaa omista outouksistani?

- Ennen hallille lähtöä -T- antaa minulle aina onnenpotkun (myös ennen treenejä). -T- on myös hyvin tarkka tuosta onnentoivotuksesta ja jos joku muu erehtyy toivottamaan onnea peliin, poika muistuttaa kyllä heti, ettei niin saa tehdä. Teatteri-maailmastakin tutumpi "katkaise koipesi" on sallittu. Matkalla hallille kuuntelen yhden tietyn kappaleen aina (pari kertaa en ole kuunnellut, mutta silti pelit sujunut hyvin?!?), en kuitenkaan kehtaa paljastaa sitä, koska viimeistään silloin pitäisit minua täysin kajahtaneena...

aina ei pelkkä tarkkaavaisuus riitä...

- Varusteiden pukemiseen liittyy eräs pikkujuttu minkä olen laittanut toimissani merkille. Oikea polvisuoja puetaan AINA ennen vasenta. En tiedä kaatuuko pelit siihen, jos pukeminen joskus suoritetaan toisinpäin, mutten enää uskalla ottaa sitä riskiä. 

Onko niin, että kaikilla meillä on elämässämme taikasukoisia maneereita? Vieläkö joku sylkee olkansa yli, kun musta kissa ylittää tien? Ja eikös suolaakin heitelty jossain tilanteessa olan yli? Onko perjantai 13. pvä edelleen se epäonnen päivä? Onko oikeasti niin että hoteilleissa ei ole huonetta 13, vai onko se kenties vain urbaanilegenda?

  Mistään pakko-oireiluista en aio puhua. Se on valitettavasti sairaus ja joidenkin ihmisten elämä kärsii moisesta pahoin. Vaan puhtaasti taikauskosta. Jos teen jonkun asian näin, se vaikuttaa niin ja niin. Ja jos tämän asian unohdan, niin varmaan käy näin.

  Kakaranahan ei saanut suojatiellä astua valkoiselle, vai oliko se niin että vain valkoiselle sai osua? Muutenkin piti hypellä kaikkien laatojen saumojen yli. Kuinka outona pidetään aikusista joka hyppelehtii suojatiellä, vain valkoisiin raitoihin keskittyen?

  

Mukuloille taikausko on sallittua ja harmitonta, niin ja urheilijoille.

"loistavia koppeja, nyt tulee nollapeli!"

- Taikauskoon voisi kai vedota myös tilanteessa, jossa alkupeli on mennyt nappiin ja sitten viimeisellä erätauolla, joku tietämätön alkaa puhua nollapelistä. Suurin rikos ikinä... niin ei vaan tehdä... koska yksikään peli, jossa siitä on puhuttu ei ole nollapeliksi jäänyt. Sehän on sama kun arvostelisi tai kehuisi keskeneräistä maalausta... susi tuli, ja julkaisukelvoton.

jäänyt onnenpotku saamatta?

Eräs mielenkiintoinen (kaipa kuitenkin tähän kategoriaan kuuluva) tapaus sattui erässä pelissä, jossa oli ainekset isoon voittoon. Viimeisellä erätauolla johdimme 2-0. Olimme hallinneet peliä, eikä voittajasta tulisi olemaan epäselvyyttä. Ja sitten... minua onniteltiin tulevasta nollapelistä. Ja jos luulet ettei isompaa taikauskoisen maalivahdin nujertaa löydy, niin sen lisäksi tuomari viisaudessaan päätti, että maalikehikko oli jotenkin huono ja vaihtoi erätauolla maalin. En tiedä kumpi asia oli ratkaisevampi, mutta surullista kyllä hävisimme ottelun 2-3.

-T- ei huoli onnenpotkuja, mutta onneakaan ei saa toivottaa

kivikovat onnensukat? haisevat pesemättömät pelishortsit?

Luulisin että pukukopeissa, lajista riippumatta, löytyy ennen pelejä mitä mielenkiitoisimpia taikauskoisia toimia. Pelikasseista löytyy mitä ihmeelisimpiä onnenamuletteja. Ja itsekseen mutisevista urheilijoista purkautuu niin outoja mantroja, että Intialaisjoogit ja Tiibetin luolamunkitkin voisivat ottaa mallia.

sukat puettu oikeassa järjestyksessä ja onnenpotkut saatu

Päivän räpsy

Päivän räpsy

OIKEAOPPINEN AUTON MYYNTI-ILMOITUS:

Nyt ostat tästä Ranskalaisen superauton… Ja jos et osta niin joku tuikkaa sen saamari tuleen…

Juuri pahimmassa murrosiässä oleva murheenkryyni saisi nyt minun puolestani vaihtaa omistajaa, minun mittani on täysi!

  Uudella omistajalla saisi olla hitsausluokat kunnossa, koska sen verran haperot helmat lepattaa auton alla. Muutenkin saisi jakoavain pysyä kourassa, koska ranskalaiset ovat kehitelleet niin ihme kokoja noihin muttereihin ja pultteihin, ettei tavallisesta räikkäsarjasta tahdo sopivaa lenkkiä löytyä… Torxin avaimet kuuluu ranskalaiseen työkalupakkiin myös. Esimerkiksi pyyhkijöiden vivusto pamauttaa liikkeen seis aika-ajoin, ja yleensä juuri silloin kun vettä tulee kuin sieltä Esterin kuuluisasta takaosastosta ja joudut tien sivussa ruuvailemaan konepellin alla hiukan aikaa. (Itse olen kehittynyt jo niin ripeäksi, että odottelen kutsua Renaultin F1-talliin mekaanikoksi, vain jotta voin kutsun saatuani näyttää isosti keskisormea siihen suuntaan!)

  Ja mitenkäs muuten tätä nyt kehuisin? Kovat autoharrastajat ovat tietysti tuttuja vaikka Mersun S550 lisäherkkujen kanssa. Tästä skenikistäkin löytyy esim. hierova istuin ja kuskin valppaana pitävä tärisevä ohjauspyörä. Sen verran on ravistavaa menoa, että kannattaa purra tiukasti hampaita yhteen ajon aikana, ettei amalgaamit varise syliin.

Vaikka bensakoneesta onkin kyse, on rellun käyntiääni miehekkään JohnDeeremäinen ja naapuritkin huomioivat auton ja kauempaakin tulee maatalouskone-avunpyyntöjä, vaikkei minulta oikeasti löydy vajasta kuin ruohonleikkuri. 

Toki uuttakin osaa autosta löytyy, eikä uuden omistajan tarvitse ihan joka nappulaa vaihtaa. Vaikka nyt vetaria yritin vaihtaa tuossa taannoin ja siitä syystä ABS-valo nyt aika-ajoin ilmoittaa toimivuutensa kauniin ja  huomiota herättävän räikeällä oranssilla merkkivalolla. Pakoputkeen on joskus laitettu uutta palaa, jotka nyt kolisevat auton alla, pitäen paikoin niin infernaalista mekkalaa, että viimeistään siihen ääneen kuski valpastuu, jos on ehtinyt turtua tärinään ja vapinaan. Tulpat ja niihin menevät johdot vahdoin juuri, koska ajattelin että käyminen kolmella pytyllä johtuu niistä, vaan ei. Eli uusi omistajahan on valmis kansiremonttiin. Tämä kaunokainen on kansiremontilla laihduttanut minun kukkaroani jo kerran enkä toiseen enää kykene.

Rellun tilat huimaa päätä. Ja mitä ihmeellisimpiä lokeroita löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista. Kaikkea loogisuutta vastaan ovat ranskalaisinsinöörit piirtäneet esimerkiksi yhtenäisen takalattiamaton alle kaksi luukkua, joihin pääsee kätevästi käsiksi, ei mitenkään. Takaluukkukin on niin iso, että sinne mahtuisi melkein Kreikan tukipaketti. Ja kun takapenkit kääntää nurin, on aikaa mennyt ja ketuttaa, mutta  tilaa ei juurikaan enemmän löydy.

Katsastuskin on voimassa vielä monta viikkoa. Saat siis uutena omistajana nauttia ”laillisista” kilometreistä vaikka kuinka kauan. Tai sitten kulutat aikaasi ja hermojasi yrittämällä saada auton siihen kuntoon, että siihen joku hölmö katsastusmies hövelisti täppää leiman (tai sitten ajokiellon)

Kaupanteon ehtona on, etten kuule autosta myynnin jälkeen enää sanaakaan. Minua ei kiinnosta kuulla, että teini-ikäinen kiukuspäissään räjähtää sata kilometriä ajettuasi. Tai sen että laitat auton kuntoon, jollain Renault-insinöörien sisäpiiriruuvia vääntämällä, jonka jälkeen auto kehrää kuin kissa ja myyt hirveällä voitolla sen. Ja voittorahoilla muutat Thaimaan lämpöön viettämään eläkepäiviä.

Se miksi nyt laitoin nuo kuvat ja tuon myynti-ilmoitustekstin tänne, on se, että hiukan pelkään sitä, ettei ilmoitus saa kauhean kauaa nettiauton sivuilla olla, ennen kuin se sensuroidaan jonkun tiukapipon toimesta

Päivän räpsy

Lapsikuvaus / lapsen valokuvaus / lapsi kuvassa / uskallankohan edes yrittää kuvata

Lapsen kuvaaminen on varmasti yksi eniten muistikortteja täyttävä kuvauksen laji. Kuinka monelta meistä löytyy miljuunia "kakara"kuvia koneen uumenista. Ja kuinka valittettavan moni hyväkin kuva jää sinne satojen muiden sekaan unohduksiin.

Sitten itse kuvaustapahtumaan.... Harvoin lapsi jaksaa paneutua poseeraamaan siten kuin kuvaaja olisi kuvan miettinyt. Kuvaustilanne ei saisi kestää mielestäni kymmentä minuuttia kauempaa, koska se alkaa olla maksimi aika, jonka hiukan isompi lapsi kykenee olla kuvattavana ja ottaa ohjeita vastaan.

Minä kuvaan mieluiten "nurkassa" tapahtumissa ja koitan olla mahdollisimman ulkopuolinen. Esimerkiksi syntymäpäiväjuhlat sun muut ilkamat, joista pitäisi muistoja kerätä, on oiva paikka saada aikaiseksi kuva joka herättää enemmän tunteita, kuin vain hymyilevä kynttilöitä puhaltava muksu (toki sammuvat kynttilät ovat tietysti myös tärkeitä ja säilytettävä muisto :) mutta koitapa pohtia montako kynttilän puhallus kuvaa maailmasta löytyy...

Hiukan totutusta lapsikuvasta poikkeava tausta tai rajaus, tuo kuvaan oman ilmeensä. Tämähän pätee tietysti kaikkeen kuvaamiseen, koska kaikista valokuvista pidän enemmään niistä, jotka herättävät tunteita. Jokaisen oma pilttihän on aina se kaikkein kaunein. Mutta jos muutkin pitävät kuvista, eikä vain sen takia, että siinä meidän untopetterimiisakaisa istuu ensimmäistä kertaa ikinä, on kuva hyvä.

Voinko sanoa mustavalkoisia värikuvia?

Voin tietysti, koska jo blogin nimi antaa siihen oikeuden. Lisäksi tekstit, eli nuo aivopierut, eivät ole vain Sinulle, vaan lähinnä minulle...

Keräsin nyt päivän räpsyksi kaksi kuvaa (sekin liittyy otsikoihin)

Ja pääni on valmiiksi jo ihan tyhjä... (se taas on vaiva, jonka kanssa olen oppinut elämään)

8 vs. 7 1-0

Eilen vietettiin -T-:n kahdeksan vuotis synttäreitä... Saman ikäisiä poikia juoksi ympäri kaukakorven päämajan pihapiiriä kymmenkunta. Voin sanoa että vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti.
  Tosin ei mitään sellaista mistä ei laastarilla tai oksennuksen pesulla selvitty.

Joskus olen ihmetellyt, miten tuollaisen pienen ihmisen energia riittää koko päivän juoksemiseen ja lepotauko pidetään sitten trampoliinilla. Nyt kun noita vipeltäjiä kirmasi kymmenen, niin sille joka keksii pullotustavan sille energialle ja joka alkaa liikuntahalleilla sitä kohtuu hintaan myydä on taloudelinen tulevaisuus kyllä turvattu.

Päivän räpsy...

Päivän räpsy...

Päivän kuva-arvoitus

Mikä on kyseinen pallura?

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

...No hämähäkin lapsosethan ne siinä oli päikkäreillä

Päivän räpsy

Sadetta pakoon...

Päivän räpsy

Kivääriteline korsun seinässä

-T- vs. Ekaluokka 1 - 0

Suvivirsi lähtölaukauksena pitkälle lomalle!

Niin sitä tuntee taasen itsensä aika vanhaksi... Oma jälkikasvu kajauttaa kirkossa suvivirren. Ensimmäinen kouluvuosi pojalla takana ja ihka ensimmäinen oikea kesäloma edessä.

  En muista enää kuinka kauan tuo ensimmäinen kesäloma koulusta kesti, ehkä se oli aika lähellä ikuisuutta. Aurinko paistoi aina ja vedet olivat niin lämpimiä, että uimassakin pystyi lillumaan päiväkausia. Polkupyörä kulki hiukan toista sataa ja eskimopuikko painoi yli kilon. Seuraava kouluvuoden alku niin kaukana, ettei sitä kannattanut edes ajatella.

Tuon saman lomafiiliksen kun löytäisi nykyisinkin. Loma kun tuntuu luovan enemmän stressiä kun voimia seuraavaan työrypistykseen.

  Remontti, lepo, kesäjuhlat, kyläilyä ja sukuloimista, festaritko, ei lomarahat riitä, pihatyöt, kenellä oli häät ja koska, tuohan täyttää pyöreitä, auto pitää korjata, kuulitko kun se sai lapsen, mökille, ai niin sielläkin on remonttia ja pihatöitä... 

  Huh, verenpaine alkoi nousta jo tässä kirjoitusvaiheessa... Koska saan lomailla oikein? Yrittäisin mahdollisimman paljon tehdä ei mitään... Ajaisin auringon paisteessa pyörällä täysillä, kaatuisin ja saisin polveen laastarin, joka irtoaisi heti kun menisin miltei kuumaan veteen uimaan, sen jälkeen kun olen syönyt kilon jätskituutin.

Oikein hyvää kesää -T-! 

Ja tietysti kaikki muutkin nykynuorisot, sekä tulevat nykynuoret, jotka lauloitte suvivirren tänään. Ja me vanhukset, jotka vesissäsilmin kuuntelimme tuota laulantaa... Koitetaan edes hiukan päästä lomillamme niihin lapsuutemme kesätunnelmiin ja pelästytään, kun fillarit kulkeekin toista sataa.

En aio nyt ottaa kantaa suvirsi-keskusteluun tai joidenkin koulujen suvivirsittömyyteen... Minusta kesä alkaa vasta kun kyseinen laulu on kajahtanut... Joulukaan ei tule jollei kaksi puol isoa (ei kokonaan isoa, puolet vaan) valvo jouluyönä laulussa. Olisin halunnut nähdä Poika ja lumiukko piirretyn, mutten ole onnistunut näkemään sitä aikoihin.

Teatterin taikaa

Olin eilen katsomassa pikkusiskoni teatterin esitystä. Pakko kehua.

Aika mielenkiintoista tuossa teatterimaailmassa on, kuinka vaikka tuo rakas siskoni ei ollutkaan sisko, vaan ihan oikeasti joku muu. Ei sitä katso että tuossa tihrustaa draaman voimalla pikkusisko, pitäisikö lohduttaa. Vaan selkeästi myötäelin roolihamon surua, joka oivallisesti vaihtui inhon ja ilon välillä, kuljettaen mukanaan monien tunteiden välillä. Ei televisioon voi samallalailla eläytyä kuin teatterissa.

Esitys oli kansanopiston musiikkiteatteri-linjan kouluvuoden päätös. Ja kyllä tuosta porukastakin voi selkeästi havaita joidenkin todellinen rakkaus näyttelemiseen ja teatteriin. Jotkut olivat oikeasti hyviä, oikeasti näyttelijöitä. Jotkut tietysti näyttelivät tunteella, mutta silti kuin viimeistä päivää. Jotkut suorastaan huusivat ulkoa opeteltua käsikirjoitusta. Joitain oli vain pakko katsoa, kun he saivat temmattua katsojan mukaan murhamysteerin kiemuroihin.

Esityksessä oli hienosti käytetty videota osana näytelmää. Videoelokuva toimi flasbackinä muistoihin ja sillä saatiin kerrottua katsojalle nopeasti miksi joku asia oli niin kuin oli.

Pidän harrastelijateatteriden esityksistä. Tuo täysillä näytteleminen ja vuorosanojen sekä iskujen unohtelut ja ohittelut eivät tee esityksistä huonoja. Vaan saavat aina aikaan jonkunlaisen tunteen. Oli esitys sitten huono tai loistava, esityksestä lähtee kotiin päin aina hiukan hymyillen. Isojen teattereiden kuukausipalkatut näyttelijät tekevät työnsä oikein ja ovat näyttelijöitä. Mutta jollei pääse ensimmäiseen tai viimeiseen esitykseen, tai jos ei esityksessä tapahdu jotain "ylimmääräistä" on esitykset helposti "vaan" ihan hyviä. Sitä paitsi, kun harrastelija teatterin näyttelijät ennen esitystä myyvät lippuja ja väliajalla kahvia, pääsee katsojakin ainakin hiukan kurkistamaan tuon taian taakse. Olla osana illuusiota.
 
Joskus kävin enemmänkin katsomassa, nyt on sekin jäänyt. Olen itsekin hikoillut parrasvaloissa ja näytellyt täysillä ja sekin on jäänyt. Hitto vie, jos vaan sittenkin tulen vanhaksi. Kyllä, täst edes syön enemmän hedelmiä, nukun pidempiä yöunia ja käyn enemmän teatterissa!

maalivahdin silmin...

 Rajattu näkökenttä (via phone)

 Taasen alkuun selitystä, hitaasta päivittely temposta... Ei vaan tunnu aika riittävän kaikkeen. 

  

No parasta elämässä taitaa olla tällä hetkellä se, että kola ja lapio on piilotettu varaston perukoille. Ne saa nyt unohtaa hetkeksi, eikö vaan.

Paljoa en ole kameran kanssa viime aikoina kulkenut. Vakaa aikomus on kuitenkin kulkea koko kesä kamera kainalossa... ihan totta... no oikeesti... älä naura

  Sitä vaan on tullut ne muutamat pakolliset räpsyt otettua puhelimella. Todellakin räpsyistä puhutaan ko. yhteydessä. No, riittäväthän ne kuvat vaikkapa tuonne naamakirjaan, sun muihin MMS-viesteihin, mutta onhan totuus se ettei niistä valokuviksi ole.

Vaan jos nyt olen päättänyt sulostuttaa maailmaa oivilla kuvilla, niin voi kai aikomuksesta pitää osasyynä vuodenaikaa. Näin keväällä kun päivät pitenee ja luonto alkaa pikkuhiljaa nostaa päätään, niin ylimmääräisen energian määrää on vaikea pukea sanoiksi. Treenaamassa olen käynyt miltei joka päivä (ainakin siihen on pyritty) ja suunnitelmissa on vaikka mitä. Esimerkkinä vaikka... Huomenna kun herään vaihdan omasta autosta renkaat (-K- kulkee jo suvitassuilla), sitten kasaan -T-:lle trampoliinin, käyn pelaamassa kaksi peliä, lämmitän saunan, luen illalla jonkun hyvän kirjan ja menen aikaisin nukkumaan jotta pirteyttä riittää ensiviikolla töihinkin. 

  Miksi aina käy kuitenkin niin, että hyvät suunitelmat valuvat hienon hiekan tavoin sormien lomitse ja illalla huomaa, ettei mitään näkyvää ole syntynyt.

Vaan pelaamaan kuitenkin huomenna menen... on pakko... muuten pojat joutuvat pelaamaan ilman maalivahtia.

Ai niin, ensi kesälle on varattu jo yksi kuvausmatka, eli ainakin silloin kuljen kamera kainalossa, toivottavasti, jaksan päivitellä kuvia tänne kuitenkin ennen sitä... (ja nyt vakaa päätös askarrella mustavalkoisten värikuvien ja värillisten mustavalkokuvien rinnalle osio urheilukuville!)

Riskihiiri2.0

 Kuva ei liity tähän tarinaan, vaikka riskirajoilla elää tuokin jyrsijä

Alkaako talvi olla selätetty, vieläkö joudun kantamaan puita ja rapsuttamaan auton ikkunat aamuisin... Saanko pitää jasserihuivia kaulassani asusteena, enkä pakollisena lämmitysvarusteena? Otsani kutiaa pipoista, enkä pidä hanskoista (lapaset olisivat kivat, paitsi että niitä tarvitsee kahdet päällekkäin)

Kaukakorven saunassa oli muurahaisia. Muistikuva kesästä? Ei, vaan yksi raamatun vitsauksista, mutta kun sitä kirjaa kirjoitettiin, ei tiedetty RAIDista mitään. Hah, niitä ei enää saunalla vipellä!

Kaukakorven päämajassa on hiiri! Aikaisempina talvina on aina kuulunut seinistä rapinaa, mutta tänä talvena ei... Tähän saakka... Nyt meillä asuu myös yksi jyrsijä, Riskihiiri2.0. Riskihiiri, koska ottaa suunnattoman riskin, kun tulee minua kiusaamaan ja 2.0, koska se ei ole minun elämäni ensimmäinen riskihiiri... Haluatko kuulla tarinan? No, kerron sen silti...

Aikoinaan -K- ja minä asuimme ensimmäisessä yhteisessä ihmispesässä, jota jollain mittarilla kai olisi voinut kodiksikin kutsua. Se talvi oli ihan hemmetin kylmä ja meidän pesässämme oli teollisuuslämmitinkin kun meidän lämpömme ei tahtonut kämpän lämmitykseen riittää... Ja eräänä iltana -K- palvoi nurkkajumalaa ja minä touhusin jotain muuta, kun kuulin seuraavanlaisen vuoropuhelun tai oikeastaan vuorohuutelun: IIIIK (kviiik), AAAAAARGHHHH (kviik kviik), JUKOLAUTA TÄÄLLÄ ON HIIRI! (kviik)... Juoksin olkkariin ja -K- seisoi sohvalla ja sohvaa vasten (ilmeisesti aikeena hyökätä -K-:n päälle) hyppi hiiri. Tovin se hyppeli sohvaa vasten ja juoksi sitten jonnekin nurkkaan ja hävisi, eli nurkassa oli jonkinlainen teleportti pienille hiirille.
  Tuon hiiren nimesimme siis Riskihiireksi.
  Seuraavana yönä -K- herätti minut ja sanoi, että Riskihiiri on taas täällä. Ja minähän tein sen, minkä mies tuossa tilanteessa tekee... Pelastan neidon pulasta ja suojelen kotiani syöpäläisten invaasiolta. Kotvan kuluttua olin pukeutunut haarniskaani (ylläni oli siis bokserit, toppatakki ja lasketteluhanskat, koska en halunnut minkäänlaista ihokontaktia moisen hirviön kanssa) ja olin valmis jahtiin kädessäni iso karkkilaatikko ja kai joku astalokin, en muista.
  Miten siis saada tuo iljetys kiinni? Vaan ennen kuin ehdin suurempia keppiansoja purkistani viritellä, niin Riskihiiri päätti toimia ja ajaa minut pesästään pois ja hyökkäsi... Muutaman kaaottisen huutojuoksupainiliike-sekuntin jälkeen oli minulla jyrsijä muovipurkissa.
  Vaan mitä nyt? Mitä tehdä hiirelle? Miten nyt kuuluu toimia? Sitäpaitsi koko Riskihiiri oli aika surkea otus. Sen korvat oli repaleiset, sen häntä oli pelkkä töpö, eikä raukalla ollut kuin kolme jalkaa.
Vaihtoehtoina oli esimerkiksi heittää se pihalle ikkunasta, mutta silloin se tietysti teleporttaisi itsensä takaisin sisään. Pitäisikö se vetää vessanpöntöstä alas. Ei, se olisi liian julmaa ja hiirihän on niin rassukka. Yksi vaihtoehto oli lyödä sitä Rosa Liksomin kirjalla päähän (Kreisland, yksi harvoista kirjoista, jota en ole pystynyt lukemaan kuin muutaman sivun, ennenkuin piti lopettaa ja -K- luki melkein koko ensimmäisen luvun), mutta tulimme siihen tulokseen, että kyseinen kirja niin huono, ettei se sovellu edes hiiren tappamiseen.
  Anteeksi vain Rosa, se kirja oli vaan niin hemmetin huono! Hytti nro 6 on hyvä, Kreisland huono.

En millään pysty muistamaan minkälaisen tuomion Riskihiiri sai, mutta tämä uudistettu versio 2.0 lentää pihalle ja saa kaksi kissaa kaverikseen jos jää kiinni. Näin on. Olen sen päättänyt. Minä olen kaukakorven kovettama uudisasukas, enkä pelkää hiiriä.

Päivän räpsy...

 

Mitä huonommin näet, sen paremmin näyt!

Saanko selittää...

Taasen tuntuu aika juoksevan kuin aitajuokseva aikalailla juokseva aika.

Kamera pölyttyy nurkassa, kun ei juurikaan uusia räpsyjä ole tullut räpsittyä, olen "talvilomalla". Eli painanut duunia itkukurkussa ja käynyt pelaamassa miltei joka ilta. Molemmat -T- ja -K- ovat hommanneet sukset eli hiihtimet (minultahan ne tietysti jo löytyivät), joten talvista ulkoilma urheiluakin on tullut harrasteltua...
   Lisäksi kaukakorven päämaja on miltei hautautunut lumeen tässä viimeisimmässä sääilmiössä, joten kola ja lapiokin ovat tulleet tutuiksi :)

Aivopieru-blogisti jumppaa hikipäässä yhtä nopeatempoisinta lajia...

 Nyt kun alkaa vaikuttaa siltä, että saadaan käsille tuo seuraava vuodenaika, niin eiköhän päästä taas Kånken selässä etsimään maailmalta ihmeitä muille jaettavaksi... Eli seuraavaa selitystä odottaen, iloiset putovat räystäät kaikille.

Uusmedia vs. vanha jäärä 1 - 0

ei nyt kahvia, mut kunhan jotain lämmintä...

Ai säki oot täällä...

Nyt saan sitten tuntea sen pikku piston, kun ei ole aikoihin ollut muka aikaa kirjoitella tai edes laitella päivän räpsyjä.
  Mutta parempi kai myöhään kun ei laisin.

Sen lisäksi, että on kai pakko yrittää tätä blogia edes joskus päivitellä, syy kirjoituksiini on aivopieru liittyä naamakirjaan...

Vanha (7kk) puhelimeni tilttasi ja Elisashopitin yrityspuolen torimyyjän ratkaisu puhelimettömyyteen oli tietysti uusi kapula! Eli vanha puhelin huoltoon ja kun se tule sieltä niin sitten korjattu puhelin myyntiin... No, tuo myyntiguru sai sitten myytyä minulle Nokian Lumian. Ja mielenkiintoinen pikku lisä oli, että jotta luurin saisi kunnolla pyörimään, piti olla joku win-live ID (?) -> joten askartelemaan hotmail osoitetta! Yksi asia johti toiseen ja nyt mulla on sitten paljon haukkumani faceb-profiili!!!

Katsellaan, opiskellaan ja painetaan uusmediavaltavirtaan rähinällä sekaan. Ja jos mua ei muualta netistä löydy niin feissarimokista kai sitten aika pian :)

Nopeaa kuvien jakamista, ja kuvatkin näyttäis olevan ihan kelvollisia. Saapa nähdä päivittyykö aivopierublogi jatkossa tienpäältä :)

Uusmediakuva!